Näin fuksiviikkojen jälkeen on hyvä ilmotella lukukauden ensimmäisistä heveistä, jonka teema on taas perinteiseen tapaan ”PMM ry esittäytyy”. Paikalla on siis pmm:n hallituslaisia kertomassa yhdistyksen toiminnasta samalla kun vietetään aikaa kuunnellen musikkia teeman mukaisesti. Musiikin teema on tälläkertaa hieman vapaampi, eli metallia tai muuta raskasta musiikkia laidasta laitaan. 28.9 Keskiviikkona…
Oisi taas aika vähä koputella tätäkin ryhmää sillä olisi aika festari heveille. Vaikka mitään festareita ei täällä lappeenrannassa olekkaan, voimme silti mennä kafin leiriin pitämään festareiden leirintäalue simulaation (ilman majoitusta). Sauna ja grilli ovat kuumana, joten nakit mukaan. Musiikiteemana bändejä jotka on esiintynyt festareilla tai haluaisit kuulla livenä. Mitä: FestarihevitMilloin:…
Nyt kun on selvitty arktisesta kelistä hieman lämpimämpään, niin voidaankin sit jännätä sattuuko lauantaille osumaan sadetta. Tarkoituksena olisi siis grillata ja kuunnella heviä ulkona nyt kun ei ole paleltumis vaaraa. Varsinaista tarkempaa hevi teemaa ei ole mutta eiköhän ne parhaat ryyppäys biisit osata löytää lennostakin. Mitä: GrillihevitMilloin: 28.5.2022 klo 19->Missä:…
Skinnarilan Vapaavaltiossa pääsee taas nauttimaan metallimusiikista. Pikametallimiehet ry järjestää SVV:n wapun rankimmat live-keikat Kellarissa maanantaina 18.4.2022. Ovet avautuvat 19:45. Kokkailusta vastaa tänäkin vuonna Grilliseura ry. Tapahtumassa on sauna. Esiintyjinä:SAROF 20:15Blood Red Delusion 21:15Saved From Ourselves 22:15Hagalas 23:15Shadecrown 00:15 Tapahtuma on jäsenille 5€ ja muille 8€, lippuja myydään vain ovelta. Paikan…
Ari ei enää ole keskuudessamme, joten on enemmän kuin sopivaa kuunnella haikeissa tunnelmissa eri metalli artistien toisistaan poikkeavia näkemyksiä tuonpuoleisesta, surusta ja synkkyydestä. Tule siis mentaalisesti hyvästelemään Ari yhdessä meidän muiden kanssa. Mutta ennen sitä pidämme sääntömääräisen kevätkokouksen alkaen klo 18:00 ja siinä käsitellään kaiken sen pakollisen tylsän pakkopullan lisäksi…
Näin vuoden ja hallituksen vaihdoksesta jotenkin selvineenä, olisi aika julkistaa jatkoa perinteisille lauantai heveille. Tällä kertaa teemana on uuden metallin hevit, eli kuuntelemme vuoden 2020 tai sen jälkeen julkaistua metallia. Tule siis nauttimaan tuoreesta metallista paskassa seurassa. Mitä: Uuden Metallin HevitMilloin: 12.2.2022 klo 19:00-23:00 Missä: LuolaMiksi: Koska pitkästä aikaa on perinteisemmät…
Kun on saatu syyskokous hoidettua jotenkuten kunnialla läpi ja uusi hallitus on valittu on vanhan hallituksen ja varsinkin pj:n aika kuolla. Kaiva siis kaapistasi tyylikkäimmät deathmetal kamat ja tule juhlistamaan kuolemaa deathmetallin, saunan ja tietenkin paskan seuran parissa. Mitä: KuolemahevitMilloin: 09/12/2021, 21:00 – 10/12/2021, 01:00Missä: Kellarin kabinettiMiksi: Kuolema ja sauna ne yhteen soppii
Tuntuuko siltä, että kaikki menee nykyisin maailmassa päin helvettiä? Odotatko sinäkin jo maailmanloppua? Tule siis juhlistamaan maailmanloppua bunkkerin suojassa kuunnellen hyvää musiikkia tietenkin paskassa seurassa. Mitä: MaailmanloppuhevitMilloin: 27/11/2021, 21:00 – 28/11/2021, 01:00Missä: Bunkkeri (Punkkerikatu 5 takana)Miksi: Maailman on jo aika loppua
Skinnarilan Vapaavaltiossa pääsee taas nauttimaan metallimusiikista. Pikametallimiehet ry järjestää SVV:n syksyn rankimmat live-keikat Kellarissa torstaina 28.10.2021. Ovet avautuvat 19:30. Kokkailusta vastaa tänä vuonna Grilliseura ry. Mitä: Musta Wappu 2021 Milloin: 28/10/2021, 22:00 – 30/10/2021, 02:00Missä: Kellari/BasementDC: Haalarit ja/tai mustaa | Overalls and/or blackHinta: Ennakkoon jäsenille 4€, muille 7€. Ovelta jäsenille 5€, muille 8€ / Pre-bought…
Oletko uusi opiskelija, joka ihmettelee mikä tämä PMM oikein on? Tai kenties olet vanhempi tieteenharjoittaja, jonka hevihammasta kolottaa. Molempiin pulmiin löytyy ratkaisu Pikametallimiesten lauantaiheveiltä. Pikametallimiehet järjestää lauantaihevit 16.10. 19-23 Grilliseuran peräkkärrysaunalla eli Kafilla. Teemana on tällä kertaa “PMM-esittäytyy” eli Pikametallimiesten hallituslaisia on paikalla kertomassa kerhon toiminnasta ja musiikki on metallia…